2021

Vuoden 2021 päihdelääkäri ja vuoden päihdesairaanhoitajatunnustukset

Vuoden päihdelääkäri

Päihdelääketieteen yhdistyksen hallitus on valinnut vuoden Päihdelääkäriksi lääkintäneuvos Helena Vorman. 

Helena on tehnyt merkittävän työuran päihdeongelmaisten ihmisten parissa. Hänellä on takanaan vuosien työhistoria ensin HUS Päihdepsykiatrialla, jonka jälkeen hän siirtyi vuonna 2012 Sosiaali- ja terveysministeriöön. Helena on toiminnallaan tuonut näkyväksi ja edistänyt päihdeongelmaisten ihmisten asemaa mm. mielenterveys- ja päihdelain ja itsemääräämisoikeuslain valmisteluissa. 

Lukuisten tehtäviensä ohella hän on samanaikaisesti pyrkinyt säilyttämään yhteytensä kenttätasolle ollen aina valmiina kuuntelemaan ja vastaamaan ongelmatilanteissa ja ennen kaikkea pitämään käytännön toimijat ajan tasalla valtakunnan tason päätöksenteosta. 


Vuoden 2021 päihdesairaanhoitaja 

Päihdelääketieteen yhdistyksen hallitus on valinnut Vuoden päihdesairaanhoitaja tunnustuksen saajaksi Tanja Hirschovits-Gerzin (sh, YTT) Pirkanmaalta. 

Tanja Hirschovits-Gerz on vaikuttanut merkittävästi kansalliseen päihdehoitotyön kehittämiseen sekä toiminut aktiivisesti päihdehoitotyön asiantuntijaryhmän jäsenenä vuodesta 2000. Tanjalla on laaja kokemus kliinisestä hoitotyöstä, järjestötyöstä, kehittämistyöstä, erilaisista asiantuntijatehtävistä sekä tutkimustyöstä. Tanjaa luonnehditaan avuliaaksi, avoimeksi, asiakkaan parasta ajavaksi taitavaksi verkostoitujaksi mottonaan ”Ihmisen motivaatio ei ole hoidon edellytys vaan hyvän hoitotyön tulos”. 

Tanja Hirschovits-Gerz on julkaissut useita artikkeleita ja kirjoituksia sekä ollut toinen kirjoittaja kirjassa Tästä on kyse – tietoa päihteistä. Hänen väitöskirjansa (2014) käsitteli Suomalaisten riippuvuuksia koskevia mielikuvia. 

Tunnustukseen liittyvän stipendin myöntävät Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry. 

Vuoden 2020 Päihdelääketieteellinen väitöskirja

Psykiatrian erikoislääkäri, LT Vesa Paavosen alkoholinkäytön ja temperamenttipiirteiden merkitystä masennuksen hoidossa selvittänyt väitöskirja palkitaan Vuoden 2020 parhaana päihdelääketieteellisenä väitöskirjana. 

Vuoden 2020 parhaana päihdelääketieteellisenä väitöskirjana palkintaan Vesa Paavosen väitöskirja ”Temperament and Character in Depression, Anxiety, and Alcohol Use Problems”. 

Paavonen väitteli Tampereen yliopistossa helmikuussa 2020. Paavonen on 37- vuotias psykiatrian erikoislääkäri ja toimii tällä hetkellä konsultti- ja kehitystehtävissä PäijätHämeen alueen perusterveydenhuollon psykiatrian palveluissa ollen virkavapaalla apulaisylilääkärin tehtävästään Helsingin kaupungin psykoosilinjalla. Palkitussa väitöskirjatyössä havaittiin, että sekä alkoholin käyttö että temperamenttipiirteet ovat yhteydessä masennuksen hoitovasteeseen.

 Alkoholin ongelmakäyttäjien matala hyväksynnän hakeminen temperamenttipiirteenä oli yhteydessä huonompaan masennuksen hoitovasteeseen. Paavosen väitöskirjan tulokset vahvistivat aiempaa tietoa siitä, että tietyt temperamenttipiirteet, kuten korkea kokemushakuisuus, ovat yhteydessä runsaampaan alkoholin käyttöön myös masennusta sairastavilla. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa käytännön kliinisessä työssä jo hoidon varhaisvaiheessa tunnistamaan henkilöitä, joiden masennus on vaarassa kroonistua.


Päihdelääketieteen yhdistys onnittelee voittajia

Helena Vorma    |          Tanja Hirschovits-Gerz     |      Vesa Paavonen